Arkista aherrusta

Vaikka pidän työmatkoista julkisilla kulkuneuvoilla (tänäkin vuonna lienen tehnyt työmatkan henkilöautolla laskennallisesti korkeintaan kerran kuukaudessa), joskus niillä on harmillisia lieveilmiöitä. Eilisen englanninkielisen kokouksen hyvää antia valui loppupäästä ohi linja-autoaikataulua kytätessä. Tänään jouduin liukenemaan Malminkartanolta harmittavan vartin etuajassa ehtiäkseni ajoissa Pasilassa junaan ja edelleen Toijalasta Valkeakosken linja-autoon. Junassa työmatkustaminen on sinänsä tehokasta. Verkkoyhteyden mokkulamaisuutta lukuunottamatta kirjalliset työt sujuvat jopa tehokkaammin kuin työmaalla työhuoneessa. Linja-autossa en pysty keskittymään tietokoneeseen ilman matkapahoinvointioireita.

Siitä en ole päässyt mihinkään, että työhaastattelut ovat edelleen yksi epämieluisimmista työtehtävistäni. On tietenkin hyvä rekrytoida väkeä silloin, kun tarvitaan. Ja vaikka prosessi tulee tietenkin vastuuttaa jollekulle, en sanottavasti pidä itse tilanteesta. Voi olla tottumattomuutta: minulla ei ole kovin paljon kokemusta myöskään haastateltavan asemasta. Kollegiaalinen päätöksentekoprosessi toimii minusta näissä – kuten yleensä poikkeustilannejohtamisen ulkopuolisissa - kysymyksissä parhaiten. Useammat aivoleuat pureskelevat kovaa pähkinää paremmin kuin yhdet.

Huomenna odottaa reissu Lahteen. Tällä kertaa kumipyörillä, ilman että reitti kulkee Riihimäen kautta.

Kunnallisten palveluiden hyödyntämistä

Aamulla pääsi lumitöihin. Ei isoihin, mutta lumiaura oli tehnyt vallinpoikasta pihatien päähän. Maantie ja kevyen liikenteen väylä olivat helppokulkuiset koneen jäljiltä.

Lieneekö talven syytä vai mitä, mutta PIKI oli aamulla jähmettynyt. Kävin kotikunnan molemmissa kirjastoissa etsimässä kaipaamiani paikan päältä. Toijalasta ei löytynyt, mutta sain viimein hankittua kirjastokorttiini tunnusluvun, jolla varauksia voi tehdä vaikka kotoa käsin. Viialasta löytyi toinen etsimistäni ja toisen jätin varaukseen, kun tietojärjestelmä oli ehtinyt kömpiä pystyyn.

Saunalenkille ei tehnyt mieli, mutta lähdettiin rautaa nostelemaan. Tänä syksynä se on jäänyt vähiin. Kymmenen käyntikerran kortti oli tullut iloisemmaksi väriltään ja kustansi edelleen kolmekymppiä. Puolikunnallinen liikuntapalvelu näytti kelpaavan tosissaan urheilevillekin.

Yhdistyshallinnollisia huolia

Tulin alustavasti lupautuneeksi Rautatiemuseoiden ja -harrastajien liiton tilintarkastustehtävään tulevallekin tilikaudelle. Jos joskus kauan sitten jotain sanomista onkin ollut, ei enää muutamaan vuoteen. Tilintarkastaja on päässyt helpolla.

Huolestuttavia ovat olleet uutiset, joiden mukaan liittohallituksessa on odotettavissa väenvaihtoa. Kyllä siellä varmasti uudet tai uusvanhat kasvot saavat päälinjat asiallisesti hoidettua niin, että liitto edelleenkin "seuraa alan kehitystä ja lainsäädäntöä sekä tekee näihin liittyviä aloitteita, esityksiä ja antaa lausuntoja".

Enemmän huolestuttaa kotipesän kannalta. Niiden viime vuosien aikana, kun 133-vuotiaan tiilitallin väellä on ollut edustus hallitustasolla, olemme nauttineet valtakunnallisesti varteenotettavan yhdistyksen asemasta, vaikka emme nostalgialiikennettä harjoitakaan. Suhtautuminen niin Rautatiemuseon kuin Ratahallintokeskuksenkin taholta on ollut sangen suopeaa, ja se on helpottanut monia asioita veturinentisöinnistä hallinnollisiin kysymyksiin. Viikon päästä tiedetään, millaisella miehityksellä liittojuna lähtee kohti uutta vuosikymmentä.

Talvi tuli

Tuli sitten talvi, ainakin vähäksi aikaa. Hiukan märkä vielä, mutta vastasyntyneeksi ihan kelvollisen näköinen. Aamuseitsemän paikkeilla työmatkalinja-auton ikkunoihin satoi vesipisaroita. Illalla kauppareissun jälkeen tullessa sai harjata lumet pois oman auton päältä ennen talliin ajamista.

Ulkona en ole viihtynyt kauempaa kuin aamulla matkan kotoa linja-autopysäkille ja iltapäivällä takaisin. Jos kelit jatkuvat, täytyy vaihtaa karheampipohjaisiin kenkiin.

Kissa ATK-opettajana

Työpäivän kuului ensi viikon henkilöstökoulutuksen ja reissujen järjestelyjä, ohjelmistoasennusta ja johtoryhmän kokousta.

Säätiedotus kertoi iltaohjelman siksi ajaksi, kun puolisoni oli kirkkoneuvoston kokouksessa: talvirenkaat takaisin alle. Johan tässä tuli puolitoista viikkoa säästeltyä nastoja ja asfalttia. Ilmanpainetarkistusreissulta sain söpön liftaajan kyytiin. Vaihdettiin vaatteet ja suunnattiin saunalenkille. Kengänpohjan alla ei ollut vielä liukasta. En palellut lippalakissa, vaikka eristettä ei päänahan ulkopuolella ole. Useimmilla ulkoilijoilla oli jo pipo.

Vihtori-kissa haluaisi kovasti osallistua blogimerkinnän kirjoittamiseen ja onnistui naputellessaan painamaan näppäimistösuodatuksen päälle. Joskus olen sen itsekin tehnyt, mutta sen paremmin painamatta mieleen, milloin suodatus tulee päälle. Kiitos kollipojan, nyt minullekin selvisi, että ainakin Vista-koneessa se tehdään painamalla riittävän pitkään oikeanpuoleista vaihtonäppäintä.

Ei pöllömpi sunnuntai

Koko viikonloppu on harjoitettu hyötyliikuntaa ja heilutettu haravaa pihalla. Minikasvihuone on liiterissä samoin kuin yrttiruukut. Ja tikkataulu, johon en tainnut tähdätä yhtään heittoa koko kesänä, niin paljon kuin varhaisnuoruudessa tikanheitosta pidinkin. Viimeiset tomaatit kypsykööt sisätiloissa keittiön ikkunalla. Nyt saa talvi pihan puolesta tulla. Tai ei aivan. Yksi sadevesitynnyri odottaa vielä renkaanpesua, koska viikko sitten takaisin vaihtamani kesärenkaat ovat yhä auton alla.

Illalla ajeltiin työväenopiston salille taiji-treeneihin. Kesäkeli risteysalueillakin, vaikka auton ulkolämpötilamittari näytti pakkasta. Kotiinpäin tullessa Kärjenniemen ja Metsäkansan välillä pöllö istui aurausmerkin nokassa. Veikeä näky. Kotihyllyn L. Laineen "Suomalaisen lintuoppaan" nojalla kallistuimme lehtopöllöön, mutta lajinmääritys on ohiajaessa hankalaa.

Hankala tapaus

Työviikon kaksi viimeistä arkipäivää menivät Hämeenlinnassa Suomen kasarmien kupeessa johtamisen erikoisammattitutkinnon eli JETin opinnoissa. Luokalleni en aikanani jäänyt, mutta lupauduin kulkemaan samaa polkua työyhteisömme JET-valmennettavien kanssa, kun olen ennenkin ollut.

Perjantaina päädyin muun joukon mukana psykologiseen testiin. Koulupäivän jälkeen kuljin kaupungin halki rautatieasemalle pää tavanomaista enemmän painuksissa.

Kyseessä oli C. Jungin nimiin pantu herkkyysaluetesti, jonka tulos järkytti. Testin mukaan normaaliolosuhteissa toimintani perustuu ennenmuuta aistihavaintoihin. Aistilliseksi en itseäni voi kutsua, mutta aikanaan opettaja-auskultoinnin aikana esiin tullut kinesteettinen profiili tukee tätä. Asia OK. Testi kertoi minun olevan kuormitettuna ennenkaikkea ajattelija. Edelleen hyvä, vaikka ero luppoaikojen aivolaiskuuteen nähden olikin hurja. "Jumalation, mulla on turbo", huudahdin, kun sain lasketuksi eron ajattelullisessa toiminnassa normaalin laiskanleppoisuuden ja kuormitustilanteen välillä. Intuitionaalinen visioääri olen niin normaaleissa kuin stressitilanteissakin. Myönnän. Huolestuttavalla puolella oli erityisesti kaksi asiaa. Ensiksi aistiohjautunut profiilini oli merkitsevästi heikompi kuormitettuna kuin normaalitilanteissa. Ääreishavaintokentän ja sen analysoinnin heikkeneminen voi käydä kohtalokkaaksi tiukan paikan tullen. Ymmärrän hyvin, mutta treenataan pyhänä taas. Erityisen järkyttävää oli, että Jungin mukaisessa tunteellisuudessa olen hyväksyttävän rajan alla niin normaaleissa kuin stressioloissakin.

Jossakin rautatieaseman lähellä sain pienen synninpäästön, kun muistin, että kyse oli työtilanteista. Voin allekirjoittaa monia.

Rovaniemen IC nro 50 oli täpösen täynnä Hämeenlinnasta etelään. Vasta Tikkurilasta pääsin istumaan nätin tytön viereen.

Ski Expossa emme ole käyneet aikoihin, mutta nyt aikataulu ja alennuslippu houkuttivat Messukeskukseen. Mukaan muovikassillinen mainoksia, kirja ja melkoinen säästö.

Kekri

Aurinkoinen pyhäinpäivä kului haravanvarressa valon laskemiseen saakka. Sitten hajauduttiin seurakunnan eri alueille kynttilöiden ja tulitikkuaskien kanssa.

Kekrin kunniaksi valkosipuliperunat oman maan antimista ja lyhdyt pihalle.

Valokuvatorstain vuorenpeikkojen luolassa

Valokuvatorstai-blogissa ollaan tällä viikolla vierailulla vuorenpeikkojen luolassa.



Peikkokin näyttää olevan kotona: Toro-kaivoskuormaaja kuvattuna kesällä 2005 Tytyrin kalkkikaivoksessa Lohjalla.